Kolmaskymmenes lokakuuta kaksituhattaseitsemän

Maitoa possumukista

Aika ei anna armoa. Kello on reippaasi puolenyön, eikä Leenaa vieläkään väsytä. Hän makaa sängyssä vierellään Juuso, joka nukkuu autuas ilme kasvoillaan. Leena huokaisee kerran syvästi ja antaa sitten periksi. Hän muistaa lukeneensa jostain, ettei sängyssä tulisi maata ellei väsytä, saa saa kuulemma kehon tottumaan vääriin toimintamalleihin tai jotakin sinne päin.

Leena nousee varovaisesti omalta puolelta sänkyä ja tassuttelee hiljaa keittiöön. Valokatkaisijasta kuuluva ääni herättää varmasti koko kerrostalon. Keittiö näyttää erilaiselta keskellä yötä. Varjot ovat erilaiset, tavarat ovat kuitenkin paikallaan, tunnelma on jotenkin levollisempi. Leena ottaa astiakaapista possumukin ja kaataa siihen maitoa. Ei hän yleensä juo maitoa, se on niin suomalainen tapa. Mutta nyt kukaan ei näe.

Kellojen tasainen raksutus kuuluu liiankin kovaa, miksei niihinkin voisi olla kaukosäädintä ääntä hiljentämään? Pöydän ääressä istuessaan Leena huomaa, että hänen pieni keittiönsä on oikeastaan aika kiva. Se ei ole avara, valoisa eikä kovin toimiva, mutta se on kiva ja hänen oma. Hella on ikivanha, nappulat kuluneet ja irtoamispisteessä, mutta sillä tehdään maailman parasta burgundinpataa. Eihän sitä nyt vielä raaski uudempaan vaihtaa.

Tiskiallas on ahdas ja hana ruosteessa, mutta Leena pitää ruosteenpunaisesta, se on rustiikkinen ja tuo mieleen mummon mökin. Kaappien ovet ovat kertakaikkisen kamalat, mutta niihin Leenalla ei ole vaikutusvaltaa, Juuso on valinnut ne. Leena sietää koivunvärisiä kaapinovia, koska hänen oli ollut pakko joustaa edes jossain keittiötä koskevassa päätöksessä. Juuso oli sanonut, että jotain on uusittava, ja koska hella ja hana olivat Leenalle niin tärkeitä, se oli kaappien kohtalo.

Asuttuaan vuoden tässä asunnossa tavarat alkoivat vihdoin löytää oman paikkansa. Vähitellen asunnosta on tullut myös koti, sellainen paikka, jossa voi keskellä yötä istua keittiössä ja juoda maitoa hymyssä suin. Leena on erittäin tyytyväinen yöllisiin pohdintoihinsa, ja juotuaan maidon hän huomasi sen ajaneen asiansa, väsymys hiipi luihin ja ytimiin.

Ennen kuin Leena painaa kovaäänistä valokatkaisijaa hän luo vielä katseen keittön suuntaan ja toteaa, että siellä tosiaan asuu kodin henki.

Juuso nukkuu sängyssä samassa asennossa ja Leena käpertyy peiton alle niin, että hän voi nukahtaa katsellen tätä. "Juuso, me ollaan tehty keittiöstä koti. Mä rakastan sua."